keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Senaatintori - osa 1: Aleksanterin patsas


Muokattu 8.8.2015.

Yksi Helsingin tunnetuimmista ja näyttävimmistä patsaista on Senaatintorin Aleksanteri II:n patsas. Tämä patsas on ehkä kaikkein mielenkiintoisin "Eliitin" esoteerinen teos Suomessa. Se on niin täynnä hienovaraista esoteerista symboliikkaa, että sitä on pakko pitää kaikessa karmeudessaan nerokkaana. Valitettavasti "Eliitti" ei ole pystyttänyt tätä teosta kovinkaan positiivisessa hengessä - ei ainakaan meidän tavallisten kansalaisten näkökulmasta.





Jo ensisilmäys patsaaseen antaa tarkkaavaiselle symboliikan tutkijalle ensimmäiset vihjeet "Eliitistä" ja erityisesti vapaamuurareista. Patsaan ympärille on aseteltu neljä obeliskia, jotka on naamioitu lampunjaloiksi. Viides obeliski on Aleksanterin patsaan jalusta, joka on myös saatu jokseenkin piiloon jalustapatsaiden taakse. Obeliskit eivät ole patsaan tekijälle ihan tuntematon teema.

Jotta patsasta voisi ymmärtää, täytyy tuntea tarina patsaan taustalla. Virallinen historiankirjoitus kertoo meille kyllä jotain, mutta jälleen kerran iso osa tarinasta on jätetty kertomatta.
"Autonomian ajan suomalaiset kokivat Venäjän keisarin ja Suomen suuriruhtinaan Aleksanteri II luottamusta herättävänä hallitsijana. Hallitsijan kuoltua 1881 attentaatissa säädyt järjestivät hänen muistomerkistään kilpailun 1884. Kilpailuun osallistuivat Suomen kaikki johtavat kuvanveistäjät. Johannes Takanen voitti kilpailun niukasti ja Walter Runeberg sijoittui toiseksi. Molemmissa ehdotuksissa oli raadin mielestä omat hyvät puolensa, niinpä taiteilijat saivat muistomerkin yhdessä tehtäväkseen."  - Helsingin kaupungin taidemuseo
Tarina ei kerro kuka tai ketkä olivat patsashankkeen varsinaisia alullepanijoita. Kerrotaan vain epämääräisesti, että "säädyt järjestivät hänen muistomerkistään kilpailun" ja vain ohimennen mainitaan "raadista", joka valitsi suunnittelukilpailun voittajan. Mikä raati? Ketkä siihen kuuluivat?

Vaikuttaa siltä, että virallinen historiankirjoitus ei ole kovin innokas kertomaan meille sitä kuka tai ketkä patsaan oikeasti tilasivat. Ainoa vihje patsaskilpailun raadin mahdollisesta koostumuksesta on Johannes Takasen historiikissa.
"Piirustukset ja mallikuvat tuli toimittaa Suomen Pankin johtokunnalle ennen syyskuun loppua."
Suomen Pankin johtokunnalle! Aika erikoinen patsastoimikunta, eikö?

Jokainen vähänkään "Eliitin" toimintatapoihin perehtynyt ymmärtää, että tämä mystinen patsastoimikunta koostui enemmän kuin todennäköisesti vapaamuurareista. Koko keskuspankkijärjestelmä on heidän luomuksensa - Suomen Pankin johtokuntaan ei voi päästä, jos ei kuulu vapaamuurareihin tai niiden kanssa tiiviissä yhteistyössä toimiviin ritarikuntiin.

Onko siis ihme, että patsaan tekijöiksi valittiin juuri Johannes Takanen ja Walter Runeberg?
"Johannes Takanen kuoli 1885 ja muistomerkin toteutus jäi Walter Runebergin tehtäväksi. Takasen ehdotuksessa kiitosta oli saanut erityisesti hallitsijan figuuri. Toisaalta palkintolautakuntaa kiehtoivat alusta lähtien Runebergin ehdotuksessa olleet jalustan runsaat sivukuvat. Runeberg valmisti hallitsijan kuvan Takasen ehdotuksen pohjalta ja liitti siihen oman ehdotuksensa vertauskuvalliset sivuhahmot Laki, Valo (Tiede ja Taide), Rauha ja Työ eli Lex, Lux, Pax ja Labor." - Helsingin kaupungin taidemuseo
Tässä on hienovarainen vihje tarkkaavaiselle lukijalle. Palkintolautakuntaa kiehtoi... Mikähän niissä jalustapatsaissa on niin mahtanut kiehtoa? Pitäisiköhän näitä tutkia vähän tarkemmin?


Laki - Lex


Laki-patsaan naishahmo on tuttu Runebergin toisesta teoksesta, isänsä J.L. Runebergin patsaasta. Hahmo perustuu "Eliitille" tärkeään Pallas Ateena -jumalattareen. Erikoista tässä on Ateenan ja leijonan kuvaaminen yhdessä. Leijona on tietenkin "Eliitille" tärkeä symboli, mutta miksi nämä kaksi on laitettu yhteen?

Toisaalta tätä Laki-patsasta on mielenkiinotoista verrata kreikkalaiseen oikeuden jumalattareen Themikseen.


Themis


Yhteistä on se, että molemmilla on toisessa kädessä miekka. Erona on se, että siinä missä oikeuden jumalatar Themis kannattelee Egyptiläisestä mytologiasta tuttua lahjomatonta oikeudenmukaisuuden vaakaa, Laki-patsaan Ateena kannattelee kilpeä, jossa lukee LEX, laki. Kenties tällä yritetään sanoa jotain? Ehkäpä laki on korvannut oikeuden?


Rauha - Pax


Rauha-patsaan nimi on vähintäänkin kyseenalainen. Mikä tässä viittaa rauhaan? Wikipediassa lukee "Pohjoisreunalla eli tuomiokirkon puolella on Rauha, kyyhkysten ympäröimä rauhan jumalatar." Kyyhkysten ympäröimä? Siis kaksi pulua jaloissa tekee patsaasta kyyhkysten ympäröiman rauhan jumalattaren? Entäs ne hahmon käsissä olevat symbolit, miten ne liittyvät "rauhaan"? Tai tuo iso viljalyhde, jossa on feminiinisymboli sirppi?

Haiskahtaa aika voimakkaasti eksoteeriselta selittelyltä. Kreikkalaista mytologiaa tuntevat kyllä tunnistavat tämän patsaan todellisen alkuperän. Kyseessä on jumalatar Demeter.


Demeter


Demeter oli sadonkorjuun ja hedelmällisyyden jumalatar. Hänet kuvataan usein viljankorsi oikeassa kädessä ja korjattua hedelmäsatoa vasemmassa kainalossa. Usein hän kannattelee myös sirppiä - feminiinisymbolia. Kaikki nämä yksityiskohdat löytyvät myös Rauha-patsaasta. Jos yhteys Demeteriin on näin selkeä, miksei siitä mainita Wikipediassa tai Helsingin kaupunkin taidemuseon sivuilla mitään? Aika vaikea kuvitella, että taidehistorijoitsijat eivät tunnistaisi Demeteriä. Sen sijaan meille tarjoillaa jotain kömpelöä "kyyhkysten ympäröimä rauhan jumalatar" höpöhöpöä.


Valo - Lux


Valo-patsas jatkaa samoilla linjoilla kuin kaksi aikaisempaakin patsasta. Viittaukset antiikin Kreikkaan ovat voimakkaasti läsnä. Siivekäs poika muistuttaa kovasti Erosta. Naisen toinen rinta on paljaana, mikä viittaa Aphroditeen. Tarinan tuntevat tietävät, että Aphrodite oli Eroksen äiti. Jos katsotte miten nainen pitelee poikaa kainalossaan, siinä on kieltämättä aika äidillinen ote. Wikipediassa tästä yhteydestä antiikin Kreikan jumaltarustoon ei kuitenkaan ole mitään mainintaa. Sen sijaan meille tarjoillaan taas tällaista eksoteerista selittelyä: "Itäreunalla eli valtioneuvoston linnan puolella oleva Valo käsittää kaksi hahmoa: Spektroskooppia pitelevä jumalatar, joka symboloi tieteitä, sekä lyyraa pitelevä pikkupoika, joka symboloi taiteita."


Aphrodite
Eros


Toisaalta Valo-patsaan yksityiskohtaisempi tarkastelu ei jätä teoksen yhteyttä vapaamuurareihin millään tavalla epäselväksi. Siivekkään pojan jaloissa on harppi, suorakulma ja vasara vapaamuurarilogoksi sommiteltuna.


Harppi, suorakulma ja vasara

Paremmin yksityiskohdat näyttävä versio Walter Runebergin veistoskokoelmassa

Vapaamuurarilogo: harppi, suorakulma ja vasara


Neljäs ja viimeinen jalustapatsas on näihin kolmeen muuhun patsaaseen verrattuna hyvin poikkeuksellinen. Tässä patsaassa ei ole mitään antiikin Kreikkaan viittaavaa.


Työ - Labor


Patsaassa on vain tavallinen mies ja tavallinen nainen - työläisiä ja raskaan työn raatajia. Mikään ei viittaa mihinkään muinaiseen jumalaan tai jumalattareen, kuten muissa jalustapatsaissa. Juuri tämä Kreikka-linkin puute onkin monumenttiin kätketyn "koodin" avain. Jos nämä neljä jalustapatsasta muodostavat tarkkaan harkitun kokonaisuuden, niillä täytyy olla joku yhteinen tekijä. Näin ollen se yhteinen tekijä ei voi olla antiikin Kreikan jumaltarusto. Kolme neljästä ei riitä. Vastausta täytyy etsiä muualta.

Toistan jälleen aikaisemmin todetun: Jos haluaa ymmärtää monumentin esoteerisen tason, täytyy muistaa "Eliitin" pakkomielteinen kiinnostus neljään esoteeriseen oppiin: astrologiaan, numerologiaan, kabbalaan ja tarotiin.

No niin, nyt päästään varsinaiseen asiaan. Tiedän, että tämä voi kuullostaa alkuun hullulta, mutta jokainen näistä jalustapatsaista on esoteerisessa mielessä tarot-kortti. Katsokaa itse.


Laki = Strength


Aikaisemmin ihmettelin, että miksi lakipatsaassa on yhdistetty leijona ja Ateena. Tämä selittyy sillä, että patsas kuvaa tarotin korttia Strength (Voima). Kaikissa tarot-pakoissa kortissa kuvataan aina nainen ja leijona - kuten patsaassakin.


Rauha = the Empress


Kuten Wikipediassakin lukee, the Empress (Hallitsijatar) on jumalatar Demeter. Kaikissa tarot-pakoissa kortissa oleva nainen kuvataan viljan ja feminiinisymbolien ympäröimänä - kuten patsaassakin.


Valo = the World


Valo-patsaaseen piilotetut tarot-viittaukset ovat niin nerokkaita, että minun on pakko nostaa hattua Walter Runebergille. The World (Maailma) kuvataan tarotissa aina niin, että keskellä on (1) alaston tai puolialaston nainen käsissään (2) kaksi sauvaa, vasemmassa alakulmassa (3) härkä, vasemmassa yläkulmassa (4) poika (yleensä siivekäs poika), oikeassa yläkulmassa (5) kotka ja oikeassa alakulmassa (6) leijona. Lisäksi nainen on (7) seppeleen ympäröimä.

Kaikki nämä symbolit on piilotettu nerokkaalla tavalla Valo-patsaaseen. Keskellä on (1) toisen rintansa paljastava (puolialaston) nainen, joka kannattelee toisessa kädessään spektroskooppia - laitetta, jossa on (2) kaksi putkea (=sauvaa).

Naisen vasemmalla puolella poika kannattelee harppia, joka on tehty (3) sarvekkaan eläimen kallosta. Pojalla on (4) siivet.

Naisen oikealla puolella on karttapallo, jonka jalustassa on cherubeja - taruolentoja, joilla on ihmisen pää, (5) kotkan siivet ja (6) leijonan vartalo.

Lisäksi naisella on (7) seppele päässään.

Niin ja tietenkin tämä karttapallo saattaa jollain tapaa liittyä tarot-kortin nimeen the World - Maailma.

Puhdasta neroutta!






Neljännen patsaan kohdalla symboliset viittauksen tarotiin ovat jokseenkin hienovaraisemmat.


Työ = the Devil


Jos haluaa piilottaa patsaaseen tarot-kortin the Devil (Paholainen), sarvipäinen paholainen olisi liian suora viittaus, joka herättäisi ymmärrettävästi paheksuntaa ja ihmettelyä. Tämän kortin suhteen täytyy olla hienovarainen. Siinä Runeberg on kieltämättä onnistunut.

Tarot-kortissa the Devil on aina (1) mies ja (2) nainen, jotka on (3) kiinnitetty jalustaan (4) kahleilla. Jalustan päällä heidän (5) yläpuolella on heitä hallitseva paholainen.

Jos katsotte patsaan yksityiskohtia, huomaatte miehen kädessä on kirves ja vyöllä puukko - kolme kertaa maskuliinisymboli. Naisen toisessa kädessä on sirppi ja toisessa kainalossa viljalyhde - kolme kertaa feminiinisymboli. Hahmot eivät edusta mitään jumalaa tai jumalatarta, vaan ainostaan (1) maskuliinia ja (2) feminiiniä. Nämä kaksi hahmoa ovat (3) kiinni jalustassa. He ovat myös työläisiä - (4) työhön kahlittuja. Heidän (5) yläpuolellaan jalustan päällä on heidän hallitsija keisari Aleksanteri II.

Entäs sitten keisari itse?


Keisari Aleksanteri = the Emperor


Niin, olisikohan keisarilla ja tarot-kortilla the Emperor (Hallitsija) mitään yhteyttä?

Viisi patsasta - viisi tarot-korttia.

Voi olla, että tätä esoteerista informaatiopommia joutuu vähän aikaa sulattelemaan. Mutta ei tämä tähän lopu - valitettavasti.

Mitä tällä kaikella sitten halutaan sanoa? Jos tähän monumenttiin on kätketty "Eliitin" esoteerinen viesti, mikä se voisi olla?

Jos katsoo näiden korttien symbolisia merkityksiä, ne jättävät hyvin paljon tulkinnan varaa. Monumentin nerokkuus ei jää vain piilotettuihin tarot-viittauksiin - myös tulkinnalle annetaan hienovarainen vihje.

Kiinnittäkää huomiota jokaisen patsaan taustaan.

Tarotin Paholainen liitetään mm. sellaisiin teemoihin kuin vallanhimo, tyrannia ja ahneus. Mitä Työ-patsaan taustalla näkyy? Jännästi siellä sattuu olemaan pääministerin kanslia, virallisemmin Valtioneuvoston Kanslia - poliittisen vallan keskus. Voisikohan tällä olla joku yhteys korttiin Paholainen?

Tarotin Hallitsijatar liitetään mm. sellaisiin teemoihin kuin runsaus, vauraus ja maallinen mammona. Mitä Rauha-patsaan taustalla näkyy? Jännästi siellä sattuu olemaan vanhojen rikkaiden kauppiassukujen kortteli - 1800-luvun taloudellisen vallan keskus. Voisikohan tällä olla joku yhteys korttiin Hallitsijatar?

Tarotin Maailma liitetään hyvin moniin eri teemoihin. Niiden joukossa on sellainen teema kuin Sophia, eli viisaus ja tieto. Mitä Valo-patsaan taustalla näkyy? Jännästi siellä sattuu olemaan Helsingin yliopiston päärakennus - 1800 luvun koulutusjärjestelmän keskus. Voisikohan tällä olla joku yhteys korttiin Maailma?

Tarotin Voima liitetään mm. sellaisiin teemoihin kuin mielen hallintakuri ja kontrolli. Mitä Laki-patsaan taustalla näkyy? Jännästi siellä sattuu olemaan Helsingin tuomiokirkko - uskonnollisen vallan keskus. Voisikohan tällä olla joku yhteys korttiin Voima?

Joko alatte hahmottaa mitä tällä monumentilla yritetään viestittää?

"Eliitin" esoteerisiin oppeihin kuuluu heille tärkeä käsite "viides elementti". Muistatteko sen Bruce Willis -elokuvan The Fifth Element? Se oli tietenkin kovin viihteellinen tapa käsitellä tuota aihetta, mutta siitä voi poimia tiettyjä symbolisia totuuksia.

Tarina menee yksinkertaistetusti näin: neljä elementtiä - maa, vesi, tuli ja ilma - muodostavat yhdistyessään viidennen elementin. Tuo viides elementti on esoteerisessa mielessä sellainen olemisen tila, jossa saavutetaan korkea tietoisuuden taso - eräänlainen jumalainen harmonia: quintessence. Neljästä syntyy viides, joka on jotain suurempaa.

Muistatteko tuon mainitsemani elokuvan loppukohtauksen? Siinä neljä kiveä aseteltiin neliöksi ja niiden "voima" yhdistyi Leeloossa (Milla Jovovich) keskellä viidenneksi elementiksi, joka pelastaa maailman. Tämä on hollywoodmainen viihteelliseen muotoon puettu vertauskuva viidennestä elementistä. Neljä yhdistyy viidenneksi, joka on jotain suurta ja mahtavaa.





Neljän patsaan keskellä oleva viides patsas, Aleksanteri II, edustaa tarotkorttia Hallitsija. Tämä kortti liitetään sellaisiin teemoihin kuin absoluuttinen valta ja ihmisten hallitseminen.

Jos neljän yhdistymisestä syntyy viides, kenties monumentin esoteerisen viestin voi tulkita näin:

Hallitsemalla poliittista järjestelmää (Paholainen), taloudellista järjestelmää (Hallitsijatar), uskonnollista järjestelmää (Voima) ja koulutus- ja tiedotusvälinejärjestelmää (Maailma) saavutamme absoluuttisen vallan (Hallitsija).

Miettikää nyt millaisessa maailmassa me elämme. "Eliitti" omistaa poliitikot ja koko poliittisen järjestelmän. "Eliitti" omistaa keskuspankit, suuryritykset ja koko talousjärjestelmän. "Eliitti" hallitsee kaikkia tärkeimpiä järjestäytyneen uskonnollisuuden instituutioita. "Eliitti" hallitsee koulutusjärjestelmää ja tiedotusvälineitä, joiden avulla ajatteluamme ja mielipiteitämme ohjataan "Eliitin" haluamaan suuntaan.

Mihin tämä kaikki on johtanut? "Eliitti" on saavuttanut absoluuttisen vallan - aivan kuten patsaassa julistetaan.

Jatkuu osassa 2.



4 kommenttia:

  1. Laszlo Bordosin teos Konstellaatio valofestivaali Lux Helsingin ennakkoesittelyssä Helsingissä 5. tammikuuta 2018.

    https://1.bp.blogspot.com/-fBaXlFi4ML0/V2UplEXo98I/AAAAAAAANI0/PSSN3csTfVIIv_2KYocfRPr5WMuA15OLACPcBGAYYCw/s400/cogn-SHARPENED-12821451_470957043093230_1161553698372352949_n%2B2.jpg



    VastaaPoista
  2. Hesari kertoi rautatientorin "mystisestä pohjoisnuolesta". Artikkeliin liitetty video näytti nuolen osoittavan Kallion kirkkoon, joka on videon mukaan toiminut Helsingin koordinaattijärjestelmän nollapisteenä. Tätä kun katsoi tarkemmin, niin Kallion kirkosta nuolen suuntainen jana menee ohi, mutta Paasitorniin se näyttäisi osuvan. Hetkinen. Tuo koko Säästöpankinrantahan on lakikiven muotoinen. Ja milläs rahalla koko kortteli on rakennettu? Elanto, työväenyhdistys...

    VastaaPoista
  3. Näemmä tuosta Runebergin veistoksesta, jossa enkelihahmon jaloissa on vapaamuurarien harppi ja suorakulma, löytyy oma versionsa Helsingin kaupunginmuseosta Sofiankadulla:

    http://tajunta.net/blog/vapaamuurarisymboliikkaa-kaupunginmuseossa/

    VastaaPoista