tiistai 12. syyskuuta 2017

Hitsaajat


Hyvinkää, tuo obeliskien ja pyramidien luvattu maa. Kirjastoaukiolla on Mauno Oittisen 1962 valmistunut veistos Hitsaajat.

Hyvinkaa.fi kertoo:
Veistoksen aiheena ovat satamanosturia hitsaavat miehet. Teos on Kone Oy:n lahjoitus Hyvinkään kaupungille 30.8.1963. Tällöin veistos sijaitsi nykyisen Jussintorin liikerakennuksen länsipäässä, jolloin sitä saattoi tarkastella selkeästi alhaalta ylöspäin alkuperäisen idean mukaan. Nykyiselle paikalle Hitsaajat siirrettiin vuonna 1981.  Hitsaajat-veistos kuuluu kuvanveistäjä Mauno Oittisen myöhäistuotantoon. Hitsaajat-veistoksen juurella olevien kukkaistutuksien väreillä pyritään symboloimaan hitsaamisen keskeistä elementtiä – tulta.

Hitsaajat


Esittelytekstissä kerrotaan, että alkuperäinen idea oli katsoa teosta alhaalta ylös. Voisi kysyä että miksi? Jostain syystä teosta pitäisi katsoa jostain tietystä suunnasta?

Mauno Oittinen oli Wäinö Aaltosen (Eduskuntatalon patsaat, Rautatienrakentajien muistomerkki) oppilas. Ehkäpä "esille piilotettu" symboliikka ei ollut Maunolle aivan vieras asia?

Teokseen piilotettu symboliikka tulee esiin, kun veistosta katsotaan tämänkaltaisesta perspektiivistä:





Muotokielestä erotuu kaksi tuttua vapaamuurarisymbolia: harppi (oikea puoli) ja suorakulma (vasen puoli). Miehet, joita on kolme, ovat hitsaajia, eli rakentajia. Vapaamuurarit, joiden alkuperäisessä astejärjestelmässä oli kolme astetta, ovat vertauskuvallisia Salomonin temppelin rakentajia.


Vapaamuurarisymboliikan työkaluja: harppi ja suorakulma


Lisää esimerkkejä veistoksiin piilotetusta symboliikasta välilehdellä Esoteeriset patsaat.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti