maanantai 18. tammikuuta 2016

Pullopostia


Kuopion kävelykeskustassa olevaan Pekka Kauhasen vuonna 2014 valmistuneeseen veistossarjaan (Lue: Oksapoika) kuuluu teos Pullopostia.


Pullopostia


Kuopio.fi kertoo:
"Taiteilija Pekka Kauhaselta tilattu seitsemän veistoksen kokonaisuus julkistettiin kävelykeskustassa 11.9.2014. Iltapäivän auringossa kylpevien veistosten äärellä kävi hilpeä kaupunkilaisten kuhina. Leppävirtalaissyntyisen taiteilijan esittelystä ja teoksista välittyi savolainen huumori."
"Ihmisen kokoiset teokset on tarkoitettu tuomaan arkipäivään elämyksellisyyttä, ei monumenteiksi. Niitä ei ole nostettu jalustoille. Ne jatkavat Heikki Konttisen Veljmies- ja Taru Mäntysen Siskotyttö-patsaiden tuomaa perinnettä Kuopion keskustassa.
Kävelykadulla vilisee. Ihmiset ovat kerääntyneet sinne nautiskelemaan paitsi lämpimästä ulkoilmasta myös ihailemaan taideteosten julkistamista.
– Täällähän saa nauttia joka aistilla, jostain kuuluu iloinen huudahdus.
Torin laidalla Siskotyttö-patsaan ääreltä löytyy teos Pullopostia. Sen pikkuruiset mies- ja naishahmot ovat pullon viereisen postin ehkä lähettäneet:
Niin tai sitten eivät, repikää siitä, hassuttelee taiteilija, joka ei halunnut tulkita teoksiaan liikaa."

"Repikää siitä"?

Minkähän takia taiteilija ei ollut halukas tulkitsemaan teoksiaan "liikaa"?


Pullopostia ja "Venus-sinetti"


Katsokaapa pullon kyljessä olevaa sinettiä. Jos veistokseen on laitettu näin näkyvään kohtaan Venuksen astrologinen merkki, voi olla varma, että teokseen on kätketty esoteerista symboliikkaa. Aivan kuten Kauhasen toisessa teoksessa, Oksapoika, symboliikka tulee tarotista.

Teoksessa on symboliikan kannalta neljä kiinnostavaa elementtiä:

  1. Venus-symboli
  2. Viestin lähettämisen ja/tai vastaanottamisen teema
  3. Kaksi pienen pientä hahmoa
  4. Riikinkukon sulat pullon ja viestin pinnassa

Mihin näillä viitataan?

Vastaus: Tarotin korttiin Hierofantti.


Hierofantti


  1. Hierofantti on Härän kortti. Härän hallitseva planeetta on Venus.
  2. Hierofantti on "sanansaattaja" ("messenger"). 
  3. Hierofantin viestiä on vastaanottamassa kaksi hahmoa.
  4. Joissain tarot-pakoissa Hierofantti tunnetaan nimellä Paavi. Patsaan valmistumishetkellä vallassa ollut Paavi Franciscus käyttää usein riikinkukkovertausta: "An example I often use to illustrate the reality of vanity, is this: look at the peacock; it's beautiful if you look at it from the front. But if you look at it from behind, you discover the truth... Whoever gives in to such self-absorbed vanity has huge misery hiding inside them."



Pekka Kauhanen vastaanottamassa Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitalia.
[Wikipedia: Pro Finlandia (suom. Suomen puolesta, engl. Order of the Lion of Finland – Pro Finlandia Medal) on suomalaisille taiteilijoille vuodesta 1945 lähtien myönnetty Suomen Leijonan ritarikunnan kunniamerkki (lyhenteenä SL PF). Ritarikunnan suurmestarina toimiva tasavallan presidentti myöntää kunniamerkin.]


Lisää tarot-patsaita välilehdellä Esoteeriset patsaat.

Muita Hierofantti-patsaita: Kyösti Kallio ja Aleksis Kivi ja Larin Paraske.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti