tiistai 4. elokuuta 2015

Aurinkolabyrintti


Päivitetty 19.3.2018.

Helsingin Pukinmäessä on Lauri Astalan vuonna 1999 valmistunut teos Aurinkolabyrintti. Helsingin kaupungin taidemuseo kertoo:

Taiteilija Lauri Astala teos Aurinkolabyrintti rakentuu kahdesta sisäkkäisestä osasta: kivilabyrintista sekä aurinkokellosta. Torni labyrintin keskellä kätkee sisäänsä aurinkokellon ja sinne päästään pienen portaan kautta. Aurinkokello on puolipallon muotoinen kulho ja ajan määrittelemistä varten sen keskellä on viisari sekä pinnassa käyriä ja merkintöjä kellon- ja kalenteriajan havainnoimiseksi.

Teos julkistettiin Helsinki-päivänä 12.6.1999. Aurinkolabyrintti on kustannuksiltaan ja mittakaavaltaan suurin yksittäinen hanke jonka kaupungin taidemuseo on toteuttanut 90-luvulla.

Teokseen on käytetty graniittia yli kymmentä eri lajia. Kiveä on työstetty erilaisin tavoin, mutta pääasiallisesti teos koostuu lohkopintaisista verkkomuureista. Taiteilija on luonut puistoon teoksen joka mittakaavansa ja jykevän hahmonsa ansiosta tuo sinne oman pienoismaailmansa. Maakumpareen päällä oleva teos hallitsee visuaalisesti ympäristöään. Se on samalla maamerkki, leikkipaikka, tapaamispiste ja oleskelutila. Aurinkolabyrintistä löytyy myös toinen ja kolmas taso; teos on taiteellinen kokonaisuus jossa teoksen suhteet, materiaalit ja ulkomuodon detaljit ovat tarkoin punnittuja. Sitä voi tarkastella kappaleena joka on sovitettu taiteilijan muokkaamaan ympäristöön.

Kolmas taso liittyy labyrinttiin ja aurinkokelloon; kellon löytää kun on löytänyt tiensä labyrintin keskelle ja tieto, tässä tapauksessa aika, selviää kun osaa tulkita ajanmääritykseen vaadittavan messinkitaulukon sisällön.

Taiteilija asettaa näin katselijan eräänlaisten haasteiden ja tehtävien eteen, jotka taas voivat herättää kysymyksiä liittyen auringon ja muiden taivaankappaleiden liikkeisiin, maailmankaikkeuteen ja ajan olemukseen. Aurinkolabyrintti on kuin toiseen maailmaan avautuva ikkuna - kun sen läpi on katsonut haluaa tietää enemmän. 


Aurinkolabyrintti


Jaa. Että sellaista aurinkosymboliikkaa.

Jännästi museon teosesittelyssä ei mainita mitään labyrintin keskellä olevasta obeliskista. Tai sen kärjessä olevasta pyramidista, jossa on "irtileikattu" kärki. (Aiheista enemmän mm. kirjoituksessa Keisarinnan kivi ja Founding fathers.)


Obeliski labyrintin keskellä




Obeliski ja teoksen aurinkoteema eivät ole ainoita "Eliittiin" viittaavia symboleja. Myös ympyrämallinen labyrintti on yksi monista "Eliitin" esoteeristen veljeskuntien käyttämistä symboleista.


Labyrintti Eastern Star -vapaamuurariorganisaation tunnuksessa

Labyrintti temppeliritarien rakennuttamassa Chartresin katedraalissa
 
"Freemasonry is labyrinthine. It is full of puzzles, conundrums, misspellings, corruptions, cryptic clues, and simple salutes, childish codes, contrivances, circular paths, roads that sometimes lead nowhere, walls appearing to be ten feet thick yet giving way easily to the lightest touch in the right spot, riddles to be solved, numerous passwords, an allegorical, highly symbolical, double-entendre storyline worthy of the best latter-day spy writers, protected by secret signs and symbols and a myriad of enigmas to be confronted… In the labyrinth that is Freemasonry there is a center where rests its holy grail. Many have tried to find it only to reach dead ends" - Leon Davin (The Ritual: The Greatest Story Never Told)


Labyrinttisymboliikka ei ole "Eliitin" keksintö. Kuten niin monen muunkin symbolin tapauksessa, tämä symboli on peräisin Muinaisilta viisailta, eli druidismista, eli arkadialaisesta kulttuurista. Druidien tekemiä (tai druidilaisesta vaikutuksesta syntyneitä) muinaisia labyrinttejä (tai oikeastaan niiden jäänteitä) on löytynyt ympäri maailman - aivan samalla tavalla kuin kivikehiä ja dolmeneita.


Labyrintti - Bolshoi Zayatsky, Venäjä

Labyrintti - Visby, Ruotsi

Labyrintti - Pansamol, Intia


Joissain tapauksissa "Eliitti" käyttää labyrinttisymboliikkaa samassa käyttötarkoituksessa kuin druidit. Maahan rakennetut labyrintit olivat druideille pyhiä paikkoja, joissa suoritettiin druidien vihkimysrituaaleja. (Druidismissa oli myös astejärjestelmä.) Vapaamuurarit ja temppeliritarit ylläpitävät tuota perinnettä edelleen. Moderneja labyrintteja löytyy vähän joka kaupungista. Monet niistä ovat käytössä vapaamuurarien ja ritarikuntien vihkimysrituaalipaikkoina.


Labyrintti Pyhän Lambertuksen kirkon edessä - Saksa

Labyrintti Grace katedraalissa - San Francisco, USA

Labyrintti puistossa - Sydney, Australia

Labyrintti puistossa - Washington DC, USA

Labyrintti puistossa - Kentin yliopisto, Englanti 

Labyrintti puistossa - Etelä-Indianan yliopisto, USA


Symbolina labyrintti edusti druideille Suuren Äitijumalattaren kohtua - eräänlaista "universaalia elämän kohtua". Vertauskuvallisella tasolla elämä on seikkailu, Narrin matka, jonka kulku on kuin kävelisi labyrintissä.


Kiveen hakattu labyrintti - Rocky Valley, Englanti

Labyrinttejä Knossoslaisissa kolikoissa (300 - 500 eaa.)

Labyrintti kalliopiirroksessa - Val Camonica, Italia

Labyrintti ja Hollywood Stone - Irlanti

Kiveen hakattu labyrintti - Meis, Espanja

Labyrintti ruukussa - Tell Rifa'at, Syyria


Vanhimpien löydettyjen labyrinttisymbolien ikää on mahdotonta arvioida tarkasti. Veikkaukset liikkuvat tuhansissa vuosissa, joten on hyvin vaikea arvioida kuinka vanha kyseinen symboli tarkalleen on. Jonkinlaisen vähimmäisikä voidaan kuitenkin päätellä kreikkalaisen mytologian yksityiskohdista.

Kreikkalaisessa mytologiassa labyrintti yhdistetään minotaurukseen - myyttiseen olentoon, joka on sekoitus ihmistä ja härkää. Kreikkalaisessa taiteessa minotaurus kuvataan usein labyrintin keskellä. Tämä antaa pienen vihjeen siitä mihin aikakauteen labyrintti on kreikkalaisten keskuudessa assosioitu.


Minotaurus labyrintin keskellä


Minotaurus oli kreetalaisille auringonjumala.
"According to A. B. Cook, Minos and Minotaur are only different forms of the same personage, representing the sun-god of the Cretans" (Wikipedia)

Auringonjumaliin liittyy usein piirteitä astrologisista aikakausista. 'Minotaurus' on sanana yhdistelmä kahdesta eläinradan merkistä: Kaksosista (Gemini) ja Härästä (Taurus) - Mino-taurus. Tämä kuvaa Auringon siirtymävaihetta Kaksosten aikakaudesta Härän aikakauteen. (Astrologiset aikakaudet ovat 2160 vuoden jaksoja, jotka syntyvät Maan prekessiosta.) Täysin sama aikakausien vaihtumisen vertauskuva näkyy mm. Jeesus-myytissä, jossa Jeesus-auringonjumala on syntyessään "Jumalan karitsa" (Oinaan merkki) ja myöhemmin aikuisiällään "Ihmisten kalastaja" (Kalojen merkki). Noin 2000 sitten oli meneillään juuri tällainen astrologinen siirtymävaihe Oinaan aikakaudesta Kalojen aikakauteen. 

Tästä astro-teologisesta vertauskuvasta voidaan päätellä, että minotaurus-myytti ja labyrintti yhdistettiin kreikkalaisten keskuudessa aikakauteen, joka oli noin kolme "suurta kuukautta" (Great Month, 2160 vuotta) sitten, eli yli 6000 vuotta sitten.

Viihdeteollisuudessa labyrinttisymboliikka esitetään usein "korruptoituneena" versiona. Labyrintissä ei eksytä, toisin kuin sokkelossa. Sokkelon voi nähdä ikään kuin labyrintin "pimeänä puolena".


Pan's labyrinth

Labyrinth

Hohto

Inception

Harry Potter


2 kommenttia:

  1. Elokuvassa 11-11-11 seikkailtiin hyvinkin erikoisissa tunnelmissa. Mm. Barcelonassa, labyrintissä, joka tunnetaan nimellä "En Laberinto De Horta". Itsekin olen tuolla käynyt muutaman kerran. Jännä sattuma muuten, että 11.11.2011 klo 11:11 olin Barcelonassa aika lähellä tuota mestaa :)

    VastaaPoista
  2. Päivitetty 19.3.2018: Lisätty maininta minotauruksesta.

    VastaaPoista