sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Astro-teologia - osa 4: Pyhä kolminaisuus

Kun puhutaan Pyhästä kolminaisuudeta, moni suomalainen liittää sen automaattisesti kristilliseen oppiin Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä. Kun kristinusko syntyi, Pyhä kolminaisuus oli jo siinä vaiheessa ikivanha käsite. Kristinusko ei sitä "keksinyt", vaan otti sen tuhansia vuosia vanhemmasta perinteestä ja paketoi uuteen muotoon.

Muistatteko tarinan Israelista? Miten valhetta joudutaan paikkailemaan valheilla? Miten tästä seuraa se, että tarinan (valheen) eheänä ja uskottavana pitäminen käy niin vaikeaksi, että sen ympärille pitää kehitellä uskomattoman monimutkainen ja sekava selitys?

Totuudet ovat aina yksinkertaisia.

Kristinuskon näkemys Pyhästä kolminaisuudesta: Jumalalla on kolme persoonaa: Isä, Poika ja Pyhä Henki. Isä on luojajumala, joka Raamatun alussa loi kaiken maailmassa. Poika on Jeesus, joka syntyi Isästä ennen aikojen alkua, tosin nimenomaan Jeesukseksi hän syntyi vasta pari tuhatta vuotta sitten. Jeesuksessa Jumala otti toisen persoonan ja syntyi ihmiseksi, jotta voisi toimia luomiensa ihmisten sijaiskärsijänä. Sijaiskärsijä tarvittiin, koska kaiken luonut Isä loi myös pahan käärmeen, joka vietteli Eevan lankeamaan syntiin, minkä seurauksena koko ihmiskunnasta tuli syntinen. Syntiset ihmiset joutuisivat helvettiin, joka tietenkin oli myös Isän luoma, koska hän on luonut maailmassa kaiken. Tämän seurauksena ihmisten synnit tuli lunastaa Jumalan Poika-olemuksen kautta niin, että Poika syntyi Jeesukseksi, jotta hän voisi ensin opettaa ihmisiä ja sitten ihmiset voisivat tappaa hänet. Näin saataisiin ihmisten synnit annettua anteeksi, tosin sillä ehdolla, että ihmiset kuuluisivat kirkkoon ja uskoisivat tähän Jeesuksen sijaiskärsijätarinaan. Kirkkoon kuulumattomia tämä "vapaudu helvetistä" -kortti ei tietenkään koskisi. Nikean ensimmäisessä kirkolliskokouksessa yli 200 piispaa päätti, että Isällä ja Pojalla on yhteinen olemus. Poika ei ole Isää alempi tai hänestä erillään oleva jumalallinen sanansaattaja, vaan he yhdessä ja samalla myös erillään edustavat yhden Jumalan yhtäaikaista transsendenssia ja immanenssia. Tosin tätä oppia vastusti ns. areiolainen oppi, joka opetti Isän ja Pojan olevan eriarvoisia jumalia, joista Jumala (Isä) on korkeampi ja Poika on Isän luoma. Sittemmin areiolainen oppi julistettiin harhaopiksi. Pyhä Henki on mystinen materiaton Jumalan kolmas persoona, joka jo luomisen aikoihin "liikkui vetten päällä" ja joka "vuodatettiin opetuslapsille Helluntaina Jerusalemissa". Pyhää henkeä tai sen roolia ei määritellä kovinkaan tarkasti, mutta kirkko opettaa, että Pyhä Henki lähtee Isästä ja Pojasta. Tosin ortodoksi-kristityt ovat sitä mieltä, että Pyhä Henki lähtee vain Isästä, ei Pojasta. (ks. filioque-kiista) Nämä kolme Jumalan persoonaa ovat yhtä korkeita subjekteja, joina Jumala toimii. Kaikki persoonat ovat sama ikuinen kaikkivaltias Jumala. Persoonat ovat erottamattomia keskenään. Kirkkoisät päättivät, että Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat eri hypostaaseja, eli he ovat olemassa omina persooninaan, mutta muodostavat yhden olemuksen.

Ymmärsitkö?

Jumalan kolme peroonaa - Lucas Cranach 1553

Kirkko joutui luomaan Pyhän kolminaisuuden ympärille todella monimutkaisen teologisen dogman, jossa käytetään paljon hienoja sanoja, kuten transsendenssi, immanenssi ja hypostaasi. Tarkoitus on vain keinotekoisesti kannatella huteraa selittelyllä paikattua korttitaloa vaikeilla sanoilla, joita tavalliset ihmiset eivät käytä arkipäiväisessä kielessään. Kun ihmiset eivät ymmärrä näiden hienojen sanojen merkitystä, he eivät halua vaikuttaa tyhmiltä ja myöntää etteivät he ymmärrä.

"Ai sä et ymmärrä? No sä olet sitten varmaan vähän tyhmä. Mutta hei, älä sä vaivaa päätäsi tällä asialla, riittää kun sä uskot! Jumala kyllä rakastaa tyhmiäkin, jos vaan otat Jeesuksen sydämeesi. Pitää vaan uskoa! Niin ja maksaa tietenkin Kirkolle kymmenyksiä, mutta se on pieni hinta taivaspaikasta!"

Näin loogisessa mielessä kestämätön tarina saadaan pidettyä näennäisesti uskottavana. Jos joku kuitenkin uskaltaa kyseenalaistaa tämän, hänet tuomitaan helvettiin, tai väitetään Paholaisen koettelevan hänen uskoaan. Keskiajalla nämä omilla aivoillaan ajattelevat kriitikot tapettiin surutta - yleensä tuskallisen kidutuksen jälkeen.

Pyhä kolminaisuus on ikivanha käsite, joka löytyy todella monista kulttuureista ja uskonnollisista perinteistä. Se on kuvattu todella monella eri tavalla ja sillä on todella monta eri symbolista tasoa. Esimerkkejä: Hindulaisessa versiossa kolmiyhteinen jumala käsittää persoonat Brahma, Vishnu ja Shiva. Tätä sanotaan Trimurtiksi. Egyptissä kolminaisuutta edusti Osiris, Isis ja Horus. Babyloniassa kolminaisuus koostui jumalista Nimrod, Semiramis ja Tammuz.

Horus, Osiris ja Isis - jumalallinen kolmiyhteys

Se mikä erottaa kristinuskon esimerkiksi Egyptistä tai Babylonista kolmiyhteisen jumaluuden suhteen on jumalan feminiini-puolen tukahduttaminen. Kristinuskoa vanhemmissa kulttuureissa kolmiyhteys muodostui miehestä, naisesta ja pojasta. Kirkko ei kerro, että Pyhän henki edustaa Jumalan feminiinipuolta. Selitys jätetään epämääräiselle tasolle "henki", joka aina välillä ilmestyy paikalle, kun jotain tärkeää tapahtuu. (Jeesuksen kaste, Helluntai) Mutta mikä tai mitä Pyhä henki oikeastaan on, sitä Kirkko ei vaivaudu selittämään.

Jos miettii Kirkon naisiin tai naiseuteen suhtautumisen historiaa, sukupuolisovinistisempaa organisaatiota saa hakea. Naisia on alistettu uskomattomalla laajuudella. Karmeimpana esimerkkinä tästä oli keskiajan noitaroviot.



Katolilaisessa tai ortodoksisessa kirkossa naiset eivät edelleenkään saa toimia pappeina. Suomessakin luterilainen naispappeus hyväksyttiin vasta 1986. Asia tuotiin kirkolliskokouksen äänestykseen neljä kertaa, ennen kuin se meni läpi. Tietyissä suomalaisissa piireissä naispappeutta vaastustetaan edelleen voimakkaasti. Evankelisen lähetysyhdistyksen pappi Ari Norro tuomittiin Korkeimmassa oikeudessa sakkoihin syrjimisestä, koska hän ei suostunut vuonna 2007 toimimaan jumalanpalvelusyhteistyössä naispapin kanssa.

Mutta mistä tämä kolmiyhteinen jumala oikein on syntynyt? Jos se toistuu muodossa tai toisessa niin monessa kulttuurissa ja uskonnossa, mikä on niiden yhteinen alkuperäinen nimittäjä?

Vastaus: Astrologia.

Palaamme tarinassa jälleen muinaisiin viisaisiin, mestarillisiin astrologeihin, joista tällä sivustolla käytetään nimeä Tähdistö-kultti, Stellar cult. Nämä muinaiset viisaat eivät vaikuttaneet pelkästään Egyptin alueella. Itseasiassa Tähdistö-kultin jälkiä näkee yllättävän laajalti ympäri maapallon, mutta Egypti on tietenkin se mistä heidät parhaiten tunnetaan.



Muinaiset viisaat havaitsivat jo tuhansia vuosia sitten kolme astrologian ja astronomian kannalta keskeistä sykliä:
  1. Maapallon kierto auringon ympäri = aurinkovuosi
  2. Maapallon kierto oman akselinsa ympäri = päivä
  3. Maapallon akselin hidas "kääntyminen" = prekessio
Pyhä kolminaisuus - kolme sykliä

Pyhä kolminaisuus - Triquetra

Tämän Pyhän kolminaisuuden ymmärtäminen muodosti Tähdistö-kultin astronomisen ja astrologisen viisauden pohjan. "Jumalat", eli tähdet ja tähdistöt, asuivat taivaassa. Nämä taivaalliset entiteetit saivat peroonallisten hahmojen piirteitä, mistä syntyi vähitellen muinaiset jumaltarustot. Kaiken pohjana oli tähtien ja Maapallon kolmen syklin, Pyhän kolminaisuuden, tunteminen.


Dendera Zodiac - jumalat tähtikartalla

Huikeita näytteitä muinaisten viisaiden astronomisista ja arkkitehtuurisista kyvyistä voi nähdä monessa tutussa monumentissa. Kaikkia näitä esimerkkejä yhdistää se, että ne on rakennettu tarkasti ilmansuuntien mukaan päiväntasaukset ja seisaukset huomioiden. Ilman Pyhän kolminaisuuden tuntemista näitä ei olisi voitu rakentaa:

Stonehenge ja kesäpäivänseisaus

Kesäpäivänseisaus havainnollistettuna

Gizan Suuren Pyramidin kahdeksan sivua "tulevat näkyviin" päiväntasauksen aikaan.

Newgrange Irlannissa on vanhempi kuin Stonehenge tai Gizan Suuri Pyramidi.
Talvipäivänseisauksena nousevan auringon valo läpäisee pitkän käytävän valaisten sisäkammion.

Pyhä kolminaisuus Newgrangessa

Vähintään 4000 vuotta vanha Kastellin Jätinkirkko lähellä Raahea.
Kivivallien aukot on suunniteltu kesä- ja talvipäivänseisausten mukaan.

Kastellin Jätinkirkon pohjapiirroksia

Näitä suomalaisia "jätinkirkkoja" löytyy vaikka kuinka paljon. Suomalaisessa mytologiassa mainitaan usein jättiläiset. Ehkäpä tämä termi viittaa enemmän "tiedon jättiläisiin" kuin fyysesti suurikokoisiin olentoihin? 

"Eliitin" kontrolloima akateeminen historiantutkimus väittää edelleen itsepintaisesti, että tuhansia vuosia sitten ihmiset olivat jotenkn "primitiivisiä" ja "kehittymättömiä". Täysin päinvastaista tarinaa kertovia arkeologisia todisteita löydetään jatkuvasti lisää ja lisää. Muinaiset viisaat olivat kyvyiltään kaikkea muuta kuin primitiivisiä. Historiantutkimus on enemmän politiikkaa kuin totuuden etsimistä.

Loppuun pieni ajatusleikki. Hiljattain Baalbekistä löydetty suurin ihmisen rakennustarkoituksessa muokkaama kivilohkare painaa arvioiden mukaan 1 650 000 kiloa. 

Baalbek

Tässä on Pekkaniskan Liebherr LTM 1040-2.1 ajoneuvonosturi:




Tämä nykyihmisen teknologista kehitystä edustava laite kykenee nostamaan 40 000 kiloa. Montako tällaista tarvittaisiin nostamaan tuo hiljattain löydetty Baalbekin kivilohkare ilmaan? Vastaus:

42



4 kommenttia:

  1. Mitä mieltä olet maastosta löytämästäni heksagrammista?

    Talvella 2009 naapuri aloitti metsän kaatamisen Hiivaloukolla ja sitä tuli seurattua etäämmältä, kun paikka ikäänkuin alkoi elämään mystisesti. Monesti tarkoitus oli käydä katsomassa lähemmin mitä metsän kätköstä paljastui kun 2012 se oli jo myöhäistä. Sarka oli jo kahteen otteeseen vaihtanut omistajaa ja uusi omistaja aloitti metsäpohjan raivauksen pelloksi siirtäen ja kasaten valtavia kivirivejä syrjään. Alueen keskellä oli iso ja ajan saatossa rapautunut kivi. Joiltain kulmilta katsottaessa se muistuttaa pyramidia ja joita pyramidikiviä ympäristössä on muutenkin runsaasti.

    http://www.sinikivi.com/media/kunena/attachments/473/hiivanaisenkivi.jpg

    Kiertelin ja kuvasin aluetta ja kotiin palattuani aloin tutkimaan karttaa, hämmästykseni oli suuri kun hoksasin 2009 kuvatusta ilmakuvasta, että paikka muistutti Ranskassa Bretangen rannikolla olevia kivirivejä. Kansalaisen karttapaikalla kuva on jo vaihtunut mutta Fonectan kartalla se on vielä nähtävissä:

    https://www.fonecta.fi/kartat/Hiivaloukko,%20ILMAJOKI?lon=22.265402085267553&lat=62.7102223969042&z=17&l=SAT&slat=62.71025191133793&slon=22.264221913321194

    Kun Hiivanaasessa kivirivit oli aseteltu kaakon - luoteen suunnassa, Le Menecin kivet ovat aseteltu lounas - koillinen suunnassa.

    http://www.newgeology.com/img/megalith/megalith_2_9a.jpg

    Sattumalta aloin mittaamaan etäisyyksiä alueella oleviin kiviin ja jotka ovat aseteltu 999 metrin etäisyydellä toisistaan. Ensin mittasin koordinaatit kartalle koska sellainen kutina oli, että muitakin kiviä löytyy noin 999 metrin etäisyydellä toisistaan.

    http://www.sinikivi.com/media/kunena/attachments/473/kananoja.jpg

    Sydänojan pojat harrasti jo ennen sotia ilmailua ja ilmeisesti he olivat muotoilleet metsänsä lentokoneen muotoon. Kävin kaksi kertaa etsimässä ja kiveä ei vain löytynyt. Mittasin uudestaan koordinaattipaikan ja huomasin tehneeni sadan metrin mittausvirheen. Kaksi kertaa olin kävellyt kivestä reippaasti ohi ja lopulta kolmannella kertaa löysin kiven "lentokoneen" siiven alta. Kuuskantti oli olemassa ja aloin pohtia, olisiko 12 kiven hegsagrammi olemassa ja olihan se. Nikkon talon pellolta löytyi kivikehä jonka keskellä on ollut paasi joka nyt maksasi katkenneena muiden kivien päällä. Lisäksi etäänpänä oli eräänlainen tähtäin kehä.

    http://www.sinikivi.com/media/kunena/attachments/473/nikko03.jpg

    Mukkalan kivi löytyi afrikan muotoisen pellon kainalosta ryteikön sisältä. Mikään ei ensin viitannut, että siellä olisi iso kivijärkäle piilossa. Rukoushuoneen jälkeen tulee Luuneva ja 1700-luvun isojako-karttaan on merkitty kivikehiä. Harmaan talon kohdalta metsään menee polku ja sakarakivi on polun päässä. Nopan sakarakiven tiesin olleen olemassa, mutta se oli 2010 räjäytetty pois ja kiven paikalle oli tehty maitolaituri. Samuli Paulaharju oli aikoinaan pyöräillyt sen vierestä "Topuperälle", jossa asui 118 vuotiaaksi elänyt Kalajaasten äijä ja kummituksia että mörköjä (topuja). Pihlajamäen sakarakiven vieressä on pöytäkivi ja alueelle mennessä löytyy useita kivikehiä.

    http://www.sinikivi.com/media/kunena/attachments/473/auringonpimennys.jpg

    Jokainen paikalleen asetettu kivi noudattaa auringon vuotuista kiertoa, Pihlajanmäen kivelle aurinko pysähtyy talvipäivän seisauksen aikana ja Nopan kivelle kesäpäivän seisauksen aikana. Tein Googlen kartalle kivien paikat ja niiden koordinaatit sekä kuvia niistä:

    https://www.google.com/maps/d/viewer?mid=zIMOeJjDZvtQ.kbYTI0CzRaEc&msa=0&dg=feature

    Auringon ja Venuksen nousu Nopan koulunmäkeä seuraten ja vastakkaisella suunnalla kuun samanaikainen lasku:

    https://www.youtube.com/watch?v=X305o26UvKw

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Martti hyvä...

      Näyttää uhkaavasti siltä, että olet alkanut käyttää tämän blogin kommenttiosastoa omien kirjoitustesi julkaisualustana. Mitäpä jos kirjoittaisit näitä juttuja omaan blogiisi?

      Tällaiset pitkät kirjoitukset eivät ole kommentointia tai keskustelua. Nämä ovat omia julkaisujaan, joiden paikka ei ole täällä.

      Tässä blogissa julkaistaan vain asiallinen kommentointi. Jos blogini kommenttiosastoa aletaan käyttää toistuvasti varjoblogin julkaisualustana, se ei ole enää asiallista toimintaa.

      Ymmärrätkö?

      Poista
  2. Olen pahoillani ja pyydän anteeksi. Asioita nousee pintaan ja innostun sitten kirjoottamaan omia huomioitani. Mutta pidän jatkossa mölyt mahassa ja nautin symboliikan lukemisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittamasi asiasisältöhän on ihan mielenkiintoista. Vain paikka on väärä.

      Sinulla on selvästi ymmärrystä ja tietoa, jota ihan oikeasti kannattaisi jakaa omassa blogissa. Noista teemoista on aivan liian vähän suomenkielistä materiaalia. Osaat vielä kirjoittaakin. Minä ainakin lukisin sinun blogia.

      Tunnistan kyllä tuon tarpeen jäsennellä asioita omassa päässä kirjoittamisen kautta ja ymmärrän sen erittäin hyvin. Siitä tämäkin blogi sai alkunsa.

      Poista