tiistai 22. marraskuuta 2016

Radio Suomi ja Salaliittojen ilta


Viime sunnuntaina Ylen Radio Suomessa pidettiin Salaliittojen ilta. Studiota isännöivät Jukka Mikkola ja Perttu Häkkinen ottivat vastaan yleisön puheluja ja viestejä ja keskustelivat salaliitoista ja salaliittoteorioista.

Ohjelman voi kuunnella tästä.





Ohjelman jälkeen Perttu Häkkisen Facebook-seinällä todettiin, että ohjelmassa ei käsitelty WTC-iskuja ja WTC-7:n sortumista.

Häkkisen vastaus: "Aika loppui valitettavasti." (Tuttu selitys?)





Mielenkiintoista. Siis että lähihistorian kaikkein kiihkeimmän salaliittokeskustelun keskiössä ollut tapahtuma ei mahtunut ohjelmaan? Kahden ja puolen tunnin radio-ohjelmaan, johon oli selkeästi valittu etukäteen aiheita? Sen sijaan aika riitti seuraavista asioista keskustelemiseen:

  • Pakeniko Hitler Argentiinaan?
  • Kuoliko Paul McCartney 60-luvulla?
  • Lavastiko Elvis oman kuolemansa?
  • Murhattiinko Marilyn Monroe?
  • Kuka murhasi Kennedyn ja miksi?
  • Kuka murhasi Olof Palmen ja miksi?
  • Rakensivatko Natsit salaisen tukikohdan Antarktikselle?
  • Onka Maa ontto?
  • Lavastiko NASA kuukävelyt?
  • Miten AIDS syntyi?
  • Mikä on HAARP ja mihin sitä käytetään?
  • Oliko jääkautta olemassa?
  • Onko ilmastonmuutosteoria totta?
  • Rakensivatko natsit UFOja?
  • Mitä olivat Heinolan UFO-havainnot 70-luvulla?
  • Oliko Estonian uppoaminen todella onnettomuus?


Kahden ja puolen tunnin salaliittoja käsittelevässä ohjelmassa oli aikaa keskustella kuunatseista ja Paul McCartneyn kaksoisolennosta, mutta ei seuraavista aiheista:

  • WTC-iskut 
  • Irakin "joukkotuhoaseet"
  • Vietnamin sodan laukaisseen Tonkininlahden välikohtaus 
  • Pearl Harbor
  • Lusitanian uppoaminen
  • Federal Reserve ja yksityiset keskuspankit
  • Maailman reservivaluuttana toimivan Dollarin irrottaminen kultakannasta 1971
  • Operaatio Gladio
  • Round Table, RIIA ja CFR
  • Bilderberg ja Trilateraalinen komissio
  • Jesuiitat
  • Illuminati ja vapaamuurariliike
  • Vapaamuurarien piilotettu symboliikka mm. elokuvissa, viihdeteollisuudessa ja patsaissa
  • Kirkon pedofilian piilottelu
  • Poliitikkojen pedofiliaringit (mm. Pizzagate)
  • Clinton-säätiön toiminta
  • George Sorosin toiminta


Yksikään edellä mainituista ei ollut kiinnostavampi aihe kuin pohdinta Elviksen kuoleman lavastuksesta?

Aivan ohjelman lopussa studioon soitti mies, joka halusi puhua median salaliitosta ja sen roolista mielipiteenmuokkauksessa poliittisten agendojen tukena. Esimerkkinä hän mainitsi USA:n presidentinvaaleissa Clintonin taakse järjestäytyneen valtamedian, joka vaikeni vaalikampanjan aikana Clintonin rikoksista ja kymmenistä hänen lähipiirissään epäselvissä olosuhteissa kuolleista ihmisistä. Mikä oli toimittaja Mikkolan reaktio?

"Nyt meidän on pakko hiljentää, koska lähetysaika alkaa loppua."

Soittajan aloittama puheenvuoro katkaistiin tylysti ja hänen puhelunsa lopetettiin kesken lauseen.

"Pakko hiljentää"? Lipsahtiko jotakin?

Jostain kumman syystä tämän "hiljennyksen" jälkeen ohjelma-aikaa kuitenkin riitti vielä kahden ja puolen minuutin mittaisen insertin kuuntelemiseen. Kyseessä oli liiton arkkia koskeva radio-ohjelma vuodelta 1961 - merkittävä kontribuutio salaliittokeskusteluun!

Niinpä niin. Näin uskottavasti valtamedia käsittelee salaliittoja.


Jukka "Nyt-meidän-on-pakko-hiljentää" Mikkola

Perttu "Aika-loppui-valitettavasti" Häkkinen


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti