sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Kihlaus


Helsingin Ruoholahdessa on Dennis Oppenheimin vuonna 2000 julkistettu veistos Kihlaus. Helsingin kaupungin taidemuseo kertoo:
Dennis Oppenheimin Kihlaus-veistoksessa (Engagement) on kaksi toisiinsa kiinnittyvää suurta timanttisormusta. Sormusten rungot ovat maalattua terästä ja "jalokivinä" välkkyvät akryylilevyistä rakennetut pikkutalot, joihin pimeässä syttyy valo. Teos kohoaa yhdeksän metrin korkeuteen.

Sormus on avioliiton vertauskuva; talot symboloivat kotia ja perhettä. Kaikkiin liittoihin ja liittymiin sisältyy myös hajoamisen mahdollisuus. Oppenheimin teoksen jännitteen synnyttävät hieman toisistaan erkanevat ja toiselle sivulle kallellaan olevat sormukset.

Dennis Oppenheim on amerikkalainen 1960-70-lukujen avantgardisti, joka tunnetaan erityisesti maataiteesta ja performansseista. Hänen tuotantoonsa kuuluu myös installaatioita ja veistoksia, joista monet on sijoitettu julkisiin tiloihin. Oppenheimin Engagement-sarjan töitä on väliaikaisesti ollut esillä myös mm. New Yorkissa ja Leobenissa Itävallassa.

Helsingin kaupungin taidemuseo hankki Kihlauksen kokoelmiinsa vuonna 1998. Teos pystytettiin Ruoholahdessa keskeisesti sijaitsevalle rantatorille, kanavan varrelle, missä se julkistettiin taiteilijan läsnäollessa 10. päivänä lokakuuta 2000.
Ruoholahti on entiselle teollisuusalueelle 1990-luvulla rakennettu uusi asuinalue lähellä Helsingin keskustaa.



Kihlaus


"Sormus on avioliiton vertauskuva."

Niinpä. Tämä lause on hyvä vihje veistoksen esoteerisen symboliikan alkuperälle. Kymmenien muiden helsinkiläispatsaiden tapaan tämänkin veistoksen symboliikalla on vahva yhteys tarotiin

Tarotissa on yksi kortti, joka yhdistetään usein avioliittoon. Ei, se ei ole Rakastavaiset, joka tietyssä mielessä edustaa enemmänkin eroa. Voi kuullostaa hieman erikoiselta, mutta avioliittoon yleisimmin yhdistetty kortti on Paholainen.


Paholainen


Kortin symboliikassa on tietenkin monia tasoja, mutta yksi näistä tasoista edustaa - avioliiton tavoin - sitoutumista ja katkeamattomia siteitä. Kuvassa näkyvät mies ja nainen ovat kahlittuja, ei pelkästään heitä hallitsevaan Paholaiseen, mutta myös toisiinsa. Heidän kaulansa ympärillä olevat ketjut on kiinnitetty samaan "sormukseen" Paholaisen jalustassa. 

Huomionarvoista kuvassa on myös se, että kahleet ovat miehen ja naisen kauloissa hyvin löysästi. He voisivat koska tahansa nostaa kahleet kaulastaan itse, mutta ovat jääneet kahleisiinsa passiivisina ja jokseenkin tyytyväisinä. 

Nämä "löysät kahleet" ovat vertauskuva mentaalisesta laiskuudesta ja omasta tahdostaan luopumisesta. Paholaisen symboliikka kuvaakin erittäin hyvin tämän päivän maailmaa, jossa on valtavat määrät mentaaliseen laiskuuteen ja apatiaan vajonneita ihmisiä, jotka ovat täysin kyvyttömiä tai haluttomia psykologiseen itsenäisyyteen. On paljon helmpomaa tehdä niin kuin auktoriteetit käskevät, kuin tehdä omat itsenäiset valinnat elämässä. On paljon helpomaa ajatella niin kuin auktoriteetit käskevät, kuin kehittää omaa itsenäistä ja kriittistä ajattelua. Jos vain olen kuuliainen isoveljelle, saan häneltä palkkioksi rahaa/tittelin/valtaa/materiaa/hyväksyntää/aistinautintoja. Modernissa orjuudessa kahleet ovat mielessä - ei kehossa. 

Moderni orjuus onkin moninkertaisesti tehokkaampaa kuin vielä joitain vuosisatoja sitten harjoitettu fyysinen orjuus. Pelto-orja tiesi olevansa orja - toisin kuin moderni orja. Pelto-orja kaipasi vapautta - toisin kuin moderni orja. Pelto-orjia piti vahtia - toisin kuin moderneja orjia. 

Tämän päivän maailmassa 62 ihmistä omistaa enemmän kuin puolet maailman väestöstä ja rikas 1% enemmän kuin muut 99% yhteensä. Mitä se kertoo meidän maailmastamme? Onko tällainen varallisuuden ja hyvinvoinnin jakautumisen käsittämätön epäsuhde mahdollista maailmassa, jossa ei ole orjia ja orjuuttajia?

Paholaisen mies ja nainen ovat kahleissa - mutta vapaaehtoisesti. Kortin teemana oleva sitoutuminen ei siis ole pakotettua. Se on vapaaehtoista - aivan kuten avioliittoon lupautuminen. 


Kihlaus:
  1. Teemana on avioliitto ja sitoutuminen. "Kunnes kuolema meidät erottaa."
  2. Teoksessa on kaksi suurta rengasta. Kaikki rengassymboliikka viittaa Saturnukseen. (Lue myös: Saturnus-kultti)
  3. Sormukset on aseteltu niin, että teos näyttää päältä, jossa on sarvet.
  4. Teoksessa on kaksi pyramidia "irtokärjillä". Pyramidi on "Eliitin" symboliikassa valtahierarkian symboli. (Hierarkiasymboliikasta enemmän kirjoituksessa Yhdistyneet kansakunnat.)

Paholainen:
  1. Kortti edustaa sitoutumista ja katkeamattomia siteitä
  2. Paholainen edustaa Kauriin merkkiä, jonka hallitsevana planeettana on Saturnus.
  3. Paholaisella ja Kauriilla on sarvet.
  4. Kortti edustaa valtaan alistumista.

Helsingistä löytyy myös kaksi muuta Paholaista kuvaavaa veistosta: Elias Lönnrotin patsas ja Työ (Aleksanterin patsaan jalustapatsas). Aika erikoinen "sattuma", että nämä kolme Paholaista osuvat kartalla samalle suoralle.


Vasemmalta oikealle: Kihlaus, Elias Lönnrotin patsas ja Työ/Aleksanterin patsas


Lisää tarot-patsaita ja patsaiden kartalle muodostamia linjoja välilehdellä Esoteeriset patsaat.


5 kommenttia:

  1. Jostain kumman syystä on sarvisymboliikan merkitys alkanut kiinnostaa.

    Luulempa, että tällä astrologisella siirtymisellä vesimiehenaikaan, ja jupiterin ja saturnuksen yhtymällä on jotain merkitystä näihin valtakuvioihin.

    Satuin katsomaan kriitikoiden hylkimän Wachowski veljesten/siskosten tekeleen Jupiter ascending, ja tajusin juuri, miksi oli kolme abraxasin sisarusta, yksi oli saturnus, toinen kuu ja kolmas maan omistaja aurinko eli balem. Heille maa oli kaikkein arvokkain planeetta maailmankaikkeudessa, koska sieltä sai uutetta nimeltä abraxas (adrenokromia), jonka yhden kapselin tuottamiseen tarvittiin 100 ihmishenkeä.

    Tuo uute oli jumalten eliksiiriä.

    Jupiter on vessoja siivoava ihminen tavallisesta ihmispopulaatiosta, maasta noussut inkarnaatio näiden jumalten äidistä, jolla on oikeus lunastaa maa itselleen.

    Tänäpäivänä Jupiter planeetta todella nousee hallitsemaan maata astrologiassa uudessa mutatoituneessa inkarnaatiossa vesimiehen merkissä. Nostaako se samalla ihmiset vastustamaan vanhoja hallitsijoitaan aurinkoa, kuuta ja saturnusta, jää nähtäväksi.

    Ymmärrän hyvin miksi elokuva sai aikoinaan hyvin nihkeän arvostelun, tuotti turskaa ja kaikki haukkuivat. Joku herännyt ihminen voisi siinä nähdä totuuden kerrontaa, aivan kuten matrixissa aikoinaan.

    Oli siinä myös pahoja henkiä, jotka tottelivat balemia, aurinkoa. (baal)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sarvista:

      http://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2015/02/aton-kultti-osa-13-baphomet-ja-cernunnos.html

      Kuu-Aurinko-Saturnus-yhdistelmästä:

      http://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2014/12/aton-kultti-osa-6-israel.html

      Poista
  2. En tiedä hirveästä teknologiasta, mutta onko tällä sivustolla mahdollista laitttaa kirjoituksien alhaalle jokin tulostuspainike? Olisi hyvä kun voisi tulostaa näitä kirjoituksia.

    VastaaPoista