tiistai 13. lokakuuta 2015

Narrit taiteessa - osa 11: Alkemisti, ensimmäinen kierros


Paulo Coelhon vuonna 1988 valmistunut romaani Alkemisti on yksi aikamme myydyimmistä kirjoista. Teosta on myyty yli 65 miljoona kappaletta. Wikipedia kertoo:
Alkemisti on brasilialaisen kirjailijan Paulo Coelhon tunnetuin teos. Kirja julkaistiin Brasiliassa vuonna 1988. WSOY kustansi kirjan suomennoksen vuonna 1995 nimellä Santiagon unelmat. Bazar Kustannus julkaisi saman suomennoksen uudelleen vuonna 2002 Alkemistina. Coelhon Alkemisti on käännetty 62 kielelle ja sitä on myyty yli 150 maassa.
Alkemisti oli kirjana hyvin erilainen kuin Coelhon esikoisteos. Se on symbolinen ja monitasoinen, metaforin puhuva teos, joka kehottaa lukijoitaan pitämään unelmistaan kiinni. Kirja kuvastaa Paulo Coelhon yhdentoista vuoden mittaisia alkemian opintoja. Alkemistin tarina on saanut paljon vaikutteita argentiinalaisen Jorge Luis Borgesin kirjasta Tale of two dreams.

Symbolinen teos? Olisikohan siihenkin piilotettu tarot-symboliikkaa?

No ehkä vähän. Kirjasta voi poimia tarotin ison arkanan kortit kronologisessa järjestyksessä.





Oli vielä pimeä kun hän heräsi. Hän katsoi ylös ja näki tähdet, jotka tuikkivat puoliksi sortuneen katon lomitse. Haluaisin nukkua vielä hetken, hän ajatteli. Hän oli nähnyt saman unen kuin viikkoa aiemmin ja herännyt taas ennen loppua. Hän nousi ja joi kulauksen viiniä, tarttui paimensauvaansa ja alkoi hätistellä jalkeille lampaita jotka vielä nukkuivat. (s. 17, 7. taskukirjapainos)

Ensimmäisellä sivulla esitellään tarinan päähenkilö, joka on paimen. Kirjan alussa kerrotaan, että poika halusi paimeneksi, koska paimenet voivat kierrellä maailmaa.

Paimen on symboli aurinkosankarille. Katolilaisena jesuiittakoulun kasvattina Coelho alleviivaa päähenkilön aurinkosankarin roolia yhdistämällä tarotin ja kristillisen symboliikan. Kristittyjen auringonjumala Jeesus on "hyvä paimen".

Tarotin päähenkilö Narri on maailmaa kiertelevä aurinkosankari, joka kantaa sauvaa.


Jeesus, paimen ja aurinkosankari

0 - Narri, tarotin päähenkilö ja aurinkosankari


Puoti oli täynnä väkeä, minkä vuoksi kauppias pyysi paimenta odottamaan iltaan. Paimen istahti puodin eteen ja otti haarapussistaan kirjan. "En tiennytkään, että paimenet osaavat lukea", kuului hento tytön ääni hänen vierestään. (s. 19)

Paimen osaa lukea, eli on "oppinut mies" - viittaus korttiin Taikuri.


I - Taikuri, viisas ja oppinut mies


Poika alkoi oudoksua ajatuksiaan. Ehkä kirkko sisällä kasvavine vaahteroineen oli ollut noiduttu, sillä se oli saanut hänet näkemään saman unen kahdesti ja raivostumaan uskollisille seuralaisilleen. (s. 21)

Toinen kortti, Ylipapitar, on mystiikan ja yliluonnollisten kykyjen kortti.


II - Ylipapitar, mystisten kykyjen nainen


Paimen muistelee keskusteluaan isänsä kanssa, joka kertoo, että ainoa tapa nähdä maailmaa on ryhtyä paimeneksi.
"Meidän kylämme väestä eivät kulje pitkin ja poikin maailmaa kuin paimenet." "Ryhdyn siis paimeneksi." Isä ei sanonut enempää. Seuraavana päivänä hän antoi pojalleen kukkaron, jossa oli kolme vanhaa espanjalaista kultakolikkoa. (s. 23)

Kolmas kortti, Hallitsijatar, on maallisen vaurauden kortti. (Ks. Senaatintorin Rauha-patsas)


III - Hallitsijatar


Kohtaus jatkuu isän neuvoilla:
"Löysin nämä kerran pellolta [kolikot]. Nämä oli tarkoitettu lahjoitukseksi kirkolle opintojasi varten. Mutta osta näillä oma lammaskatras ja kierrä maailma, kunnes huomaat että kotikylämme on paras ja naisemme kauneimmat." Isä siunasi poikansa. (s. 23)

Tarotin Hallitsija on "isällinen auktoriteetti" ja "päätöksentekijä". "Lammaskatras" on viittaus kortin hallitsevaan merkkiin Oinas. Kortissa näkyy neljä oinaan päätä.


IV - Hallitsija, isällinen auktoriteetti


Poika käy unia tulkitsevan naisen luona:
Nainen kävi istumaan ja kehotti poikaa tekemään samoin. Hän tarttui pojan käsiin ja alkoi rukoilla hiljaisella äänellä. Se kuullosti mustalaisen rukoukselta. Poika oli tavannut matkallaan monia mustalaisia. He kiersivät seudulta toiselle mutteivät paimentaneet lampaita. Sanottiin, että he olivat vannoutuneita huijareita. Sanottiin myös, että he olivat liitossa pirun kanssa ja veivät lapsia orjikseen hämäräperäisiin leireihinsä. Poika oli pelännyt pienenä kuollakseen, että mustalaiset sieppaisivat hänet ja sama vanha pelko palaisi naisen pidellessä hönen käsiään. Mutta hänellä oli Jeesuksen Pyhän Sydämen kuva, hän ajatteli ja yritti rauhoittua. Hän toivoi, että hänen kätensä eivät alkaisi vapista, koska nainen huomaisi hänen pelkonsa. Hän mumisi hiljaa isämeidänrukouksen. (s. 26)

Nainen on unien tulkitsija, "neuvonantaja" - viittaus korttiin Hierofantti. Kohtauksessa on samankaltainen asetelma kuin kortissa. Poika tulee tapaamaan naista kysyäkseen neuvoa, asettuu hänen eteen ja alkaa mumista isämeidänrukousta.


V - Hierofantti, viestinviejä, lähettiläs ja neuvonantaja


Naisen luona poika kertoo nähneensä saman unen kahdesti.
"Olen nähnyt saman unen kahdesti", hän sanoi. "Olen uneksinut olevani laitumella lampaineni, kun paikalle ilmestyy lapsi joka alkaa leikkiä niiden kanssa." -- "Lapsi leikkii hetken lampaiden kanssa", poika jatkoi hieman vaivautuneena, "tarttuu yhtäkkiä käsiini ja vie minut Egyptin pyramideille." (s. 27)

Naisen tulkinta uneen on se, että pojan pitää lähteä etsimään aarretta Egyptin pyramideilta. Tarotin Rakastavaiset on Kaksosten kortti, joka edustaa "vaikeaa valintaa". Pojan näkemä uni laittaa hänet vaikean valinnan eteen: Lähteäkö seikkailuun, vai jäädä tuttuun ja turvalliseen?


VI - Rakastavaiset, vaikean valinnan kortti


Kun näkee samat kasvot joka päivä - kuten pappisseminaarissa - niistä tulee osa elämää. Ja kun niistä tulee osa elämää, oman elämänkin olisi muututtava toisten toiveiden mukaiseksi. Ellei niin käy, ihmiset ärsyyntyvät. Kaikilla tuntuu olevan selvä käsitys siitä miten muiden olisi elettävä, vaikka he eivät tiedä itsekään kuinka eläisivät oman elämänsä. (s. 29-30)

Tekstiote kuvaa hyvin kortin Sotavaunut paradoksaalista luonnetta. Kortin sotilas on murtautusmisvaiheessa. Hän on toisaalta sitoutunut muodollisuuteen, kurinalaisuuteen, sovinnaisuuteen ja toisten odotusten täyttämiseen, mutta toisaalta kaipaa ulos näistä rajoitteista. Kortti edustaa ihmismielen halua murtautua ulos ryhmäkäyttätymisestä, toisten miellyttämisestä ja itseyttä rajoittavista asenteista kohti omaa todellista itsenäisyyttä.


VII - Sotavaunut


Poika keskustelee vanhan miehen kanssa:
"Mikä on maailman suurin valhe?" poika kysyi ihmeissään. 
"Se että menetämme jossain vaiheessa otteemme elämään ja sitä alkaa hallita kohtalo. Se on maailman suurin valhe."
"Minulle ei ole käynyt niin", poika sanoi. "Minusta haluttiin pappia mutta ryhdyin paimeneksi."
"Se on hyvä", vanhus vastasi. "Koska sinä haluat kiertää maailmaa."
(s. 32)

Poika puhuu juuri siitä psygologisesta voimasta, jota kortti Voima edustaa. Voimasta, jota Sotavaunujen ajajalla ei vielä ole. Voimasta ja rohkeudesta, jota tarvitaan oman tien kulkemiseen välittämättä toisten asettamista odotuksista.


VIII - Voima


Mutta ennen kuin poika ehti sanoa mitään, vanhus kumartui, otti maasta kepin ja alkoi kirjoittaa jotain hiekkaan. Hänen kumartuessaan hänen rinnassaan välähti jokin niin voimakkaasti, että poika sokaistui hetkeksi. Mutta mies vetäisi viitan peitokseen nopeammin kuin olisi odottanut hänen ikäseltään. (s. 34)


IX - Erakko


Poika ei tiennyt mitään elämäntiestä. "Se on kaikkea sitä mitä olet halunnut aina toteuttaa elämässäsi. Jokainen tuntee nuorena elämäntiensä. Siinä vaiheessa kaikki on selvää ja mahdollista eivätkä ihmiset pelkää unelmoida tai toteuttaa toiveitaan. Mutta kun aika kuluu, joku mystinen voima alkaa toistaa ihmiselle, että elämäntietä ei voi seurata."Poika ei ymmärtänyt mitään vanhuksen sanoista. Hän halusi kuitenkin kuulla "mystisistä voimista". Kauppiaan tytär ällistyisi kun hän kertoisi asiasta.
"Ne ovat näennäisesti negatiivisia voimia, jotka auttavat sinua kuitenkin löytämään elämäntiesi. Ne valmistavat henkeäsi ja tahtoasi, sillä tätä maapalloa hallitsee yksi perustotuus: on ihminen kuka tahansa ja tekee hän mitä tahansa, toive joka pursuaa syvältä sydämestä on lähtöisin Maailmankaikkeuden sielusta." (s. 35-36)

Vanhuksen sanat kertovat siitä miten elämässä sattuu ja tapahtuu. Huonokin onni voi todellisuudessa olla hyvää onnea - ohjausta omalle elämäntielle. Tällainen pohdinta viitaa korttiin Kohtalonpyörä.


X - Kohtalonpyörä


Poika kertoi luvanneensa kymmenesosan aarteestaan mustalaisnaiselle. "Mustalaiset ovat viekkaita", vanhus sanoi huokaisten. "Mutta opitpahan ajoissa, että kaikella on hintansa. Juuri sitä Valon Soturit yrittävät opettaa." (s. 39)

Kun vanhus sanoo "kaikella on hintansa", hän puhuu ns. "kosmisesta tasapainosta". Kortti Oikeudenmukaisuus on tasapainon kortti, jota hallitsee merkki Vaaka.


XI - Oikeudenmukaisuus, tasapainon kortti


Poika miettii lähteäkö etsimään aarretta Egyptin pyramideilta, vai jäädäkö paimeneksi Espanjaan. Hän pohtii pitkään mikä häntä pidättelee lähtemästä. Lopulta hän tekee ratkaisunsa:
Poika alkoi kadehtia tuulen vapautta ja tajusi, että hän voisi olla yhtä vapaa. Häntä ei estänyt kukaan muu kuin hän itse. Lampaat, kauppiaan tytär ja Andalusian laitumet olivat vain askelia hänen elämäntiellään. (s. 42)

Yksi kortin Hirtetty teemoista on rajoittuneisuus. Poika ymmärtää, että hänen täytyy "uhrata" se valeitse, joka rajoittaa häntä. Kyse on samasta uhrauksesta, jonka tarotin Narri tekee kortissa vienosti hymyillen.


XII - Hirtetty


Lopulta poika voittaa rajoittuneisuutensa ja päättää lähteä matkalle. Tilanne kuvataan vanhuksen näkökulmasta, joka katsoo pojan laivan lähtöä.
Melkisedek [vanhus] katseli pientä laivaa joka lähti satamasta. Hän ei näkisi poikaa enää koskaan niin kuin hän ei ollut nähnyt Aabrahamiakaan sen jälkeen kun hän oli veloittanut mieheltä kymmenyksen. (s. 47)

Kohtaus on "uuden alun" kuvaus. Vanha kuolee pois ja tekee tilaa uuden syntymälle - kortti Kuolema. Kortissa näkyy myös pieni laiva.


XIII - Kuolema, uusi alku


Tangerissa poika istuu kahvilassa:
Kahvilan isäntä tuli kysymään mitä poika halusi ja poika osoitti juomaa joka oli tarjoiltu viereiseen pöytään. Juoma osoittautui kitkeräksi teeksi. Poika olis juonut mielummin viiniä. (s. 48)

Tee ja viini, "kaksi juomaa", on viittaus korttiin Kohtuus. Kortti on "sekoittumisen" kortti. Teema tulee muinaisesta tavasta, jossa viiniä sekoitettiin veden kanssa ennen juomista.


XIV - Kohtuus


Päähenkilö tapaa kahvilassa nuoren miehen, joka lupaa auttaa häntä matkustamaan Egyptiin.
Poika luotti uuteen ystäväänsä, sillä hän oli auttanut hänet pulasta. Hän otti rahat taskustaan ja laski ne. "Pääsemme pyramideille huomenna", nuori mies sanoi ja otti rahat. "Mutta sitä ennen minun on ostettava kaksi kamelia." (s. 51)

Päähenkilö tulee nuoren miehen huijaamaksi ja menettää kaikki rahansa. Nuori mies on epärehellinen "harhauttaja" - viittaus tarotin korttiin Paholainen. Rahojen menettämisen takia poika on "jumissa", mikä on myös kortin Paholainen teema.


XV - Paholainen, harhauttaja


Poika halusi vielä uskoa, että he olivat joutuneet erilleen vahingossa. Hän päätti jäädä odottamaan. Hetkistä myöhemmin pappi kiipesi läheiseen torniin ja aloitti laulunsa. (s. 52)


XVI - Torni


Poika auttaa leipuria torilla:
Kun he olivat saaneet pystytetyksi kojun, leipuri antoi pojalle ensimmäisen leipomuksensa. Poika kiitti, söi sen tyytyväisenä ja lähti jatkamaan matkaa. Päästyään kauemmas hän tajusi, että toinen heistä oli puhunut arabiaa, toinen espanjaa. Ja he olivat ymmärtäneet toisiaan täysin. On olemassa kieli, johon ei tarvita sanoja, poika ajatteli. (s 57)


Kortissa Tähti kaksi vesiastiaa edustavat mielen kahta eri puolta. Veteen valuva vesi edustaa alitajuntaa, maahan valuva mielen rationaalista puolta. Kortti edustaa ihmisen tietoisuuden tilaa, jolloin voi ymmärtää mielen molempien puolien puhumaa kieltä. (Alitajunta: symboliikka - tietoinen mieli: logiikka, lue myös Taru ja Totuus.)


XVII - Tähti


Poika luulee, että Egyptin pyramidit ovat lähellä. Hän kuulee totuuden tapaamaltaan kauppiaalta, joka on tarjonnut pojalle töitä:
"Vaikka puhdistaisit kristalliesineitäni kokonaisen vuoden ja saisit vielä hyvän palkkion jokaisesta myydystä lasista, sinun olisi sittenkin lainattava rahaa päästäksesi Egyptiin. Tangerin ja pyramidien välillä on tuhansien kilometrien aavikko."
Kauppiaan sanoja seurannut hiljaisuus oli niin syvä, että tuntui kuin koko kaupunki olisi nukahtanut. Poissa olivat basaarit, kinastelevat kauppiaat, helmin koristellut, kauniit miekat, miehet jotka nousivat minareetteihin laulamaan. Poissa olivat seikkailut, toivo, vanhat kuninkaat ja elämäntiet, aarteet ja pyramidit. Oli kuin koko maailma olisi pysähtynyt siksi että pojan sielu vaikeni. Hän ei tuntenut tuskaa eikä pettymystä; hän tuijotti tyhjä katse silmissään ulos baarin pienestä ovesta ja toivoi kuolevansa, toivoi että kaikki päättyisi siihen hetkeen. Kauppias katsoi poikaa levottomana. Ilo jonka hän oli nähnyt pojan kasvoilla aamulla oli yhtäkkiä tiessään.
"Voin antaa sinulle rahaa niin että pääset kotiisi, poikaseni", kauppias sanoi. Poika pysyi vaiti. Viimein hän nousi, suoristi vaatteensa ja tarttui haarapussiinsa. "Tulen kauppaanne töihin", hän sanoi. Uuden pitkän hiljaisuuden jälkeen hän lisäsi: "Tarvitsen rahaa ostaakseni pari lammasta." (s. 61-62)

Kohtaus kuvastaa kortin Kuu psykologista teemaa. Kortti kuvastaa mielen tilaa, jossa tukoksissa ollut ns. "varjoaines" (Jung) nousee pintaan aiheuttaen pelkoa ja ahdistusta. Oman varjonsa kanssa työskentely on välttämätön vaihe ihmisen psyyken kehityksessä. Jokainen Narri joutuu kohtaamaan matkallaan oman varjonsa.

Pojan maailma tuntuu murenevan, kun hän tajuaa olevansa niin kaukana määränpäästään. Mutta koska hän on "Narrin matkalla", hän ei uhriudu eikä jää surkuttelemaan kohtaloaan. Kortin teeman mukaisesti hän kohtaa ahdistuksensa, käsittelee sen, hyväksyy tilanteen, ryhdistäytyy ja siirtyy elämässä eteenpäin.


XVIII - Kuu


Pojan työskentely kauppiaan liikkeessä tuo lisää asiakkaita.
Kauppias kääntyi palvelemaan asiakasta, joka halusi kolme kristallilasia. Hän myi nykyään paremmin kuin koskaan. Hänestä tuntui kuin hän olisi palannut aikaan, joilloin katu oli ollut Tangerin suosituimpia ostospaikkoja. (s. 66)

Kortti Aurinko on menestyksen ja kasvun kortti.

XIX - Aurinko


Kaksi päivää myöhemmin kauppias tuli puhumaan pojalle myyntipöydästä. "En pidä muutoksista", hän sanoi. "Sinä ja minä emme ole kuin Hassan, rikas kauppias. Häntä ei hätkähdytä paljoakaan vaikka hän tekisi väärän sijoituksen. Mutta meidän on maksettava virheistämme. (s. 67)

Kortissa Tuomio teemana on syntien sovittaminen, eli "virheistä maksaminen".


XX - Tuomio


Vanha kauppias oli hetken ääneti ja sanoi viimein: "Profeetta antoi meille Koraanin ja jätti viisi ohjenuoraa joita noudattaa elämämme aikana." (s. 68)

Viisi ohjenuoraa elämään viittaa quintessence-tietoisuuteen, joka on kortin Maailma kantava teema.


XXI - Maailma


Kirjassa on 183 sivua. Ison arkanan viimeinen kortti tulee vastaan jo sivulla 68. Yli sata sivua jäljellä. Löytyyköhän sieltä vielä tämänkin jälkeen tarot-symboliikkaa?

No ehkä vähän. Jatkuu seuraavassa osassa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti