keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Arcum tendit Apollo


Helsingin Kampissa sijaitsee Emil Cedercreutzin (Äidinrakkaus) vuonna 1924 valmistunut veistos Arcum tendit Apollo. Helsingin kaupungin taidemuseo kertoo:
Taiteiden suojelujumalaa Apolloa esittävän veistoksen Arcum tendit Apollo (Apollo jännittää joustaan) Emil Cedercreutz suunnitteli alun perin kirjailija Aleksis Kiven muistomerkiksi ja osallistui sillä myös muistomerkistä järjestettyyn yleiseen kilpailuun 1920-luvulla. Monien vaiheiden jälkeen patsastoimikunta tilasi Wäinö Aaltoselta Aleksis Kiven näköispatsaan, joka paljastettiin Kansallisteatterin edessä Rautatientorilla 1939 ja on siinä edelleen.

Joustansa jännittävä Apollo-veistos säilyi kipsinä Harjavallassa Cedercreutzin museon kokoelmissa, kunnes Emil Cedercreutzin säätiö valatti sen pronssiin ja lahjoitti Helsingille. Veistos sijoitettiin lahjoittajien toivomuksesta lähelle Satakuntataloa ja se paljastettiin Lastenlehdon puistossa 3.4.2001. Kesällä 2005 teos vietiin varastoon Kampin ajotunnelin rakennustöiden vuoksi. Veistos palautettiin puistoon syksyllä 2010. Uusi paikka on puiston itäpäässä, Ruoholahdenkadun ja Lapinlahdenkadun kulmauksessa.

Kaksi metriä korkea jalusta on Varpaisjärven mustaa diabaasia. Pronssinen Apollo ratsuineen on kooltaan 132 x 135 x 66 cm.  


Arcum tendit Apollo


Jännä juttu. Museon esittelytekstissä ei mainita kertaakaan sanaa astrologia.


Jousimies


Apollo oli kreikkalainen auringonjumala, jonka nimen etymologia viittaa druidismin maailmanpuuhun. ("apple", "a pole") Apollo oli dualistisessa aurinkosymboliikassa puhtoinen ja sankarillinen vastapari vähemmän puhtoiselle (auringon "pimeä puoli") Dionysos-jumalalle.

Apollon jousi liittyy tarinaan, jossa hän surmaa käärmehirviön nimeltä Python. Tarina on sama kuin Pyhän Yrjön legendassa. Symboliikalla on monia tasoja, joista yksi on liittyy Hyksos-kuninkaiden palvomaan Seth-jumalaan. Egyptiläisessä mytologiassa Seth surmaa käärmehirviön nimeltä Apep.

Käärmehirviön surmaamisen symboliikasta enemmän kirjoituksessa Pyhä Yrjänä ja lohikäärme.


Apollo surmaa Pythonin

Seth surmaa Apepin


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti